tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesä on vasta tuloillaan, mutta meillä odotellaan jo syksyä..

Vähälumisen talven jälkeen on kesä tehnyt tuloaan vauhdilla, ja Salvokin on käynyt ahkerasti uimassa heti jäiden lähdettyä. Uiminen on toistaiseksi koostunut lähinnä siitä, että Salvo noutaa keppiä veteen heitettäessä, mutta viime aikoina on herran aivoissa alkanut raksuttaa jo sen verran, että voi (ja saa) sinne veteen ilman keppiäkin mennä. Toistaiseksi veteen mennään pelkästään luvan kanssa, ja se onkin ihan hyvä - varsinkin kun on kuullut juttuja appenzelleista, joilla unohtuu kaikki muu veden ääressä, eikä uiminen lopu ennen kuin voimat on loppu..

Toistaiseksi kevät ja kesä onkin menneet lähinnä hömppäillessä, metsälenkkeillessä ja uidessa. Kesän aikana olisi kuitenkin tarkoitus panostaa tottisteluun, ja heinäkuussa ollaan menossa BH-kokeeseen tähtäävälle kurssille, josta sitten suunnataan syyskuussa itse BH-kokeeseen.
Elokuussa suunnataan myös rally-tokon alkeiskurssille ja henkilöhakuun ihmettelemään meille vielä toistaiseksi tuntemattomia lajeja.

Näyttelyiden osalta on ollut melko hiljaista, mutta Tampereen KV:ssa käytiin pyörähtämässä, kun se sattui olemaan niin lähelläkin :) Tuomarina toimi ruotsalainen Roland Forss, jonka arvio Salvosta oli seuraavanlainen (ruotsiksi ja käännettynä suomeksi):

SV: Medelstor och medelkraftig, av utm. typ. Ett vackert maskulint huvud. Bra skalle och nosparti. Mörka ögon och välavsätta öron. Något lång hals. Bra rygglinje. Välvinklad. Tillräcklig bröstkorg och förbröst. Något intryckta armbågar. Rå sig mycket bra från sidan.

FI: Keskisuuri ja keskivahva, erinomaista tyyppiä. Kaunis, urosmainen pää. Hyvä kallo ja kuono. Tummat silmät ja hyvin asettuneet korvat. Hieman pitkä kaula. Hyvä selkälinja. Hyvin kulmautunut. Riittävä rintakehä ja eturinta. Hieman ahdas olkavarsista. Liikkuu erittäin hyvin sivusta.

Tällä arvostelulla irtosi ERI SA PU3 :)

Näillä suunnitelmilla me porskutellaan kohti syksyä. Katsotaan nyt, mitä kesä vielä ehtii tuoda tullessaan!